Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Nuorten parlamentti 2016

Nuorten Parlamentti 2016


Koulun parlamenttikerhosta matkalle lähti Paavo (minä), Lotta, Henriina ja Sirkku
15.4. oli joka toinen vuosi järjestettävä Nuorten parlamentin täysistunto eduskunnassa. Tapahtuman tarkoituksena on tutustuttaa 8. ja 9.-luokkalaisia oppilaita politiikkaan ja yhteiskuntaan liittyviin asioihin. Täysistunnossa nuoret ottavat kansanedustajien paikat ja pääsevät kysymään ministereiltä kysymyksiä. Samalla pääsee myös tapaamaan kansanedustajia ja juttelemaan heidän kanssaan ajankohtaisista ja nuorten mieliä askarruttavista aiheista. 

Mukaan parlamenttiin lähtee nuorten parlamentti -kerhon jäsenistä valittuja vapaaehtoisia oppilasedustajia, kerhonohjaaja ja yksi toimittajaoppilas.  


Paikalle saavuimme varhain aamulla. Sisällä saimme hienot nimilaput ja kassit, jotka sisälsivät kaiken tarpeellisen,  mitä päivän aikana tulisimme tarvitsemaan. 




Nautimme mahtavan aamiaisen samalla, kun kävimme läpi tulevaa päivää ja valmistauduimme puheenvuoroon ja kansanedustajien kysymyksiin.
























Aamupalan jälkeen edustajat riensivät täysistuntosaliin, kun minä ja muut toimittajat osallistuimme Poliitikko non-stop tapahtumaan
auditoriossa. Siellä pääsimme kysymään omavalintaisia kysymyksiä kansanedustajilta. Pääsin itsekin kysymään turvapaikanhakijoiden kotouttamisesta vihreiden Ozan Yanarilta.

Nuoret edustajat matkalla täysistuntosaliin.






Edustajat Li Andersson, Simon Elo, Katri Kulmuni ja kaikkien lemppari Ozan Yanar ottavat vastaan nuorten toimittajien tuhannet kysymykset.






Täysistuntosalissa edustajat saivat esittää puheenvuoroja ministereille, näistä kuulemme lisää eri blogissa. 

Aika kului erittäin nopeasti ja pian edustajat palasivatkin ruokalaan, jossa saimme syödä runsaan lounaan. Kansanedustajatkin pääsivät paikalle syömään oppilaiden kanssa. Paikalla oli mm. pääministeri Juha Sipilä, ulkoasiainministeri Timo Soini, Ben Zyskowicz ja paljon muita. Sain myös kunnian tavata Paavo Arhinmäen ja kehua hänen nimeään. Hän kiitti ja kehui omaani. 

Lounaan jälkeen olimme vapaita lähtemään mutta jäimme vielä hetkeksi nauttimaan kokemuksesta. 

Meillä oli todella hauskaa, ja tapahtuma oli erittäin opettavainen. 























Loppuun vielä kysymys ja vastaus, jonka sain Ozan Yanarilta.

"Minkälaisiin toimenpiteisiin hallituksen pitäisi ryhtyä, jotta turvapaikanhakijoiden kotouttamista saataisiin toimimaan nopeammin, vai onko se tarpeeksi nopeaa?"

"No ei todellakaan, siis kotouttamispalvelut ei todellakaan ole riittävällä tasolla. Tässä voisin luetella monta asiaa mutta yksi on ehkä se että ihmisillä tälläkin hetkellä kestää noin yhdeksän kuukautta tavallaan oleskeluluvan saamisesta kielikoulutukseen pääsyyn. Siis voitteko kuvitella, yhdeksän kuukautta. Ja puhutaan paljon siitä, että ihmisten pitää kotoutua ja näin, totta kai. Mutta valtion ja tavallaan myös julkisen sektorin pitää tarjota resursseja sen eteen. Ja toinen ongelma on se, että kun tämä yhdeksän kuukautta täyttyy, tai siis kun henkilö pääsee ensimmäiseen kielikurssiin. Niin sen ensimmäisen ja toisen kielikurssin välillä voi olla valtava odotusaika. Oletetaan vaikka puoli vuotta. Siinähän ehtii se kieli huonontumaan. Mä sanoisin että kielikoulutukset, niitä pitäisi lisätä paljon enemmän ja niiden pitäisi olla jatkuvia. Ja niiden pitäisi olla myös työmarkkinoihin liittyviä tai linkitettyjä, siinä mielessä, että me voidaan vaikka tehdä niin että kolme kurssia. Tämä on siis ihan heittoa, mutta muutama kurssi, joka linkittyisi vaikka työharjotteluun taikka työkokeiluun tai jotain tällaistä. Et sen pitäisi olla työmarkkinoihin ikäänkuin linkitetty. Mä sanoisin että tämä on aika konkreettinen. Ja toki myös se, että turvapaikanhakijat, kun ne tulee Suomeen. Ne ei saa tehdä duunia kolmeen tai kuuteen kuukauteen riippuen siitä, että onko niillä henkilöllisyystodistusta vai ei. Että se on mun mielestä epäkohta. Miksei me anneta ihmisten tehdä duunia samantien.

maanantai 29. helmikuuta 2016

Sur sur...





Pörri Kevätpörriäinen ahkeroi koululla talviloman aikana ja kokosi yhdessä ystäviensä kanssa tämän kevään lehden. Koululla luettiin tuhansia ihastuttavia, ilahduttavia ja sykähdyttäviä koululaisten kirjoittamia juttuja ja lehteen valikoitiin niistä osa. Pörri liikuttui siitä, että hänelle oli tänäkin vuonna lähetetty laatikoittain mitä valloittavimpia kuvia, pelejä, pulmia ja tekstejä. Valinta on joka vuonna yhtä vaikeaa, mutta upea lehti saatiin kasaan tälläkin kertaa. Kiitos kaikille juttuja lehteen lähettäneille! Nyt vain odotellaan kevään etenemistä ja lehden saapumista painosta.




keskiviikko 10. helmikuuta 2016




Ystävänpäivän juhlat Arabian peruskoulussa!


Keskiviikkona 10.2 vietettiin Arabian peruskoulussa ystävänpäivää. Tukioppilaat järjestivät liikuntasaliin ohjelmaa, josta pääsi nauttimaan jokainen koulun oppilas.











keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Tervetuloa kouluun!

Ensi syksynä aloittavat ekaluokkalaiset kävivät ilmoittautumassa kouluun. Tulevat kummit toivottivat pienet tervetulleeksi värikkäillä korteilla.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Anders & kompisen konsertti

Kymmenen koulumme 3. - 6. luokista sai tänään nauttia mainiosta Anders & kompisen - musiikkia kahdella kielellä -konsertista. Konsertissa tultiin tuttuja ruotsalaisia ja suomenruotsalaisia lauluja, sekä suomalaisia lauluja ruotsiksi. Laulujen lisäksi kuulimme huumorilla höystettynä ruotsin kielestä, ruotsalaisista  tunnetuista henkilöistä ja yhtyeistä sekä suomenruotsalaisuudesta.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Lucia juhla

Koulussamme on jo monena vuotena ollut perinteenä, että yhdeksäsluokkalaisista kootaan Lucia kulkue. Kiitos siitä kuuluu ruotsinopettajille, jotka joka vuosi järjestävät koko Lucia juhlan. Kulkueessa on mukana piparityttöinä ja -poikina sekä tonttuina alakoulun oppilaita. Tämän vuoden Lucia-neitona oli Roosa 9A-luokalta.



"Jag hälsar er alla som förr mången gång
Med ljus i min krona och stämningsfylld sång
Jag kommer när mörkast det är här i Norden
när allt synes dött och förfruset på jorden.
Du eviga stråle, du sol över allt
träng in i vart bröst där det nu känns så kallt.
Jag hälsar er alla som förr mången gång
med ljus i min krona, med stämningsfull sång."




.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet Sibeliuksen sävelin





Suomen itsenäisyyttä juhlittiin Arabian peruskoulussa

Aamu alkoi lipunnostolla





 Suomen lippu pystytettiin myös koulun saliin.


Itsenäisyyspävän juhlissa tutustuttiin Jean Sibeliuksen elämään ja musiikkiin. 6B:n Milena Kääriäinen ja luokanopettaja Tuomas Salonen kertoivat tarinoita Sibeliuksesta oppilaiden esittämän musiikin siivittämänä.
Sibeliuksen tuotannosta kuultiin muun muassa ensimmäinen säilynyt sävellys Vesipisaroita ja toki perinteinen Finlandia-hymni.

torstai 8. lokakuuta 2015

PopUp- koulupäivä 7.10.2015


Pop up koulu päivä (7.10 2015) sujui hyvin pajoja oli paljon ja kaikilla oli kivaa.
Tässä meidän seiskaluokkalaisten pientä tiivistelmää muutamista pajoista ja päivästä.


Joissain pajoissa kuten vaikka marsupajassa opetettiin miten marsuja hoidetaan mitä välineitä tarvitaan ja muuta hoitoon liittyviä asioita.



Paperilennokki pajassa taas taiteltiin paperilennokkeja erilaisista ja väristä papereista. Biljardipajassa opetetiin miten pidellä mailaa oikeaoppisesti ja mitkä ovat biljardin säännöt.


Lego animaatio pajassa näytettiin miten tehdään animaatiota legojen avulla. Myöhemmin kun animaatio oli valmis lisättiin siihen ääniefektejä ja musiikkia.


Karkkitehtuuri pajassa tehtiin karkkien ja hammastikkujen avulla omanlaisia rakennuksia ja muotoja, sekä geometrisiä kolmiuloitteisia kuvioita.



Karaoke pajassa laulettiin lauluja niitä lauluja mitä halusi ikinä laulaa kaverin kanssa tai yksin sen jalkeen laitettiin musiikki päälle ja sanat esiin jolloin siitä muodostui omatekoinen karaoke. :)


Yrityspajassa olitiin esittelemässä miten perustaa oma yritys ja minkälaista se on. Yrityspaja oli meidän mielestä hyvä idea koska siitä saa hyvin tuntumaa siitä minkälaista on johtaa yritystä minkälaisia asioita pitää tehdä jotta siitä tulisi menestyvä. 






Haastattelimme rehtoria päivän päätteksi ja saimme tietää muutamia asioita Pop Up päivän historiasta koulussamme.


(( video tulossa ))